Asunto-osakeyhtiölain 6 luvun 17 §:n mukaan yhtiökokous on pidettävä yhtiön kotipaikassa, jollei yhtiöjärjestyksessä ole määräystä toisesta paikkakunnasta tai sen järjestämiseen toisella paikkakunnalla ei ole erittäin painavaa syytä.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että kokouksella on aina oltava fyysinen kokouspaikka. Kokousta ei siis voida järjestää pelkkänä etäkokouksena, elleivät kaikki osakkaat siihen nimenomaisesti suostu.
Yhtiöjärjestyksessä voidaan kuitenkin määrätä mahdollisuudesta osallistua yhtiökokoukseen myös kokouspaikan ulkopuolelta, joko teknisen välineen avulla tai postitse. Myös hallitus voi päättää tästä mahdollisuudesta, ellei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin.
Edellytyksenä etäosallistumiselle on, että osallistumisoikeus kokoukseen ja ääntenlaskennan oikeellisuus voidaan selvittää tavallisessa yhtiökokouksessa käytettäviin menetelmiin verrattavalla tavalla. Maininta mahdollisuudesta osallistua kokoukseen teknisen välineen avulla tai postin välityksellä on mainittava yhtiökokouskutsussa.
Mikäli osallistuminen teknisen välineen avulla rajoittaa näin osallistuvan osakkeenomistajan puhevaltaa, siitä on mainittava kokouskutsussa. Etäyhtiökokous.fi-palvelu ei rajoita sen avulla osallistuvien puhe- tai äänivaltaa, sillä osallistujalla on käytössään ääni-, kuva- ja tekstiominaisuudet mielipiteidensä ilmaisuun.
Lisää tietoa hybridikokouksen järjestämisestä: