11 toukokuun 2021
Yhtiökokousten pitoon jatkoaikaa

Kolmas ns. koronayhteisöpoikkeuslaki on vahvistettu. Laki antaa asunto-osakeyhtiöille mahdollisuuden lykätä kevään ja kesän yhtiökokouksia pidettäväksi syyskuun 2021 loppuun mennessä. Lykkäysmahdollisuus koskee sekä varsinaisia että ylimääräisiä yhtiökokouksia.
Laki astui voimaan 8.5.2021. Lakimuutos on määräaikainen ja se on voimassa 30.9.2020 saakka. Se soveltuu yhtiökokouksiin, joihin liittyvä kutsu on toimitettu ja jotka pidetään lain voimassaoloaikana.
Koronaepidemian tilanne on edelleen kriittinen ja jatkoaika yhtiökokousten pitoon on tervetullut etenkin niille yhtiöille, joilla on tulossa isoja korjaushankkeita. Epidemian tilanne myös vaihtelee merkittävästi eri alueilla.
Esimerkiksi Kiinteistöliitto kannustaa taloyhtiöiden hallituksia arvioimaan mahdollisuudet yhtiökokousten turvalliseen järjestämiseen. Yhtiökokousten järjestämisessä kannattaa liiton mielestä hyödyntää etäosallistamisen mahdollisuuksia. Kaikissa toimintamalleissa on huolehdittava terveysturvallisesta kokouksen järjestämisestä.

Lakimuutoksen mukaan:

  • Asunto-osakeyhtiöt voivat pitää 30.9.2019-31.3.2020 päättyneen tilikauden jälkeen pidettävän varsinaisen yhtiökokouksen syyskuun 2020 loppuun mennessä.
  • Myös ylimääräiset yhtiökokoukset voidaan pitää syyskuun 2020 loppuun mennessä, vaikka laissa olisi tiukempia määräaikoja yhtiökokousten pidolle.
    Hallituksen on laadittava tilinpäätös 30.11.2019-29.2.2020 päättyneen tilikauden osalta viimeistään 30.6.2020.
  • Huom! Lakimuutos ei muuta yhtiökokouksen koollekutsuaikaa. Kutsut kokoukseen toimitetaan normaalia kokouskutsuaikaa noudattaen.
17.03.21
Sosiaali- ja terveysministeriö sekä ympäristöministeriö ovat laatineet ohjeet, joissa on kuvattu, mitä asioita täytyy ottaa huomioon korjaushankkeissa koronavirustilanteen aikana. Ohjetta sovelletaan silloin, kun korjauskohteessa on asukkaita korjauksen aikana.
01.02.21
Koronarajoitukset vaikuttavat myös kevään 2021 taloyhtiöiden yhtiökokouksiin. Isännöintiliitto suosittelee vahvasti etäyhteyksien käyttöönottoa ja hyödyntämistä kokousten järjestämisessä. Liitto korostaa, että yhtiökokous on osakkaan tärkein vaikuttamiskanava.